20121020

Mystery box

Pienenpieni huvittelureissu ihanalle Varastotien kirppikselle tuotti tulosta, kun löysin eräästä nurkasta tämän ihanuuden. 
Kallishan tämä ompelulaatikko kirppikseltä ostettavaksi oli (18€), mutta en voinut vastustaa punaista väriä, joka on tehostevärinä makuuhuoneessani, joten tämä on kuin tehty sinne.
Laatikko oli siis saatava.


Boksi on siis tehty puusta ja maalattu päältä.
Kunto tällä yksilöllä on aivan loistava ja maalauksetkin ovat mitä ihanimmat.
Käytön jälkiä ei liiemmin löydy, paitsi tuo valkoinen viiva kannessa, mutta luulen senkin lähtevän pesuaineella pois. 


Raidan poistoa en kuitenkaan ole vielä ehtinyt kokeilla, sillä päivä on mennyt siivoillessa ja kestitsemällä kahvilla ja pullalla vieraita. 
(Kun kerran ruokaan asti päästiin, voisin mainita näin ohimennen, että sain eilen äitini tekemiä mokkapaloja, jotka ovat maailman parhaita.)


Näissä kahdessa kuvassa näkyy myös osa ihanaa, uutta mattoani, jonka rakas veljeni minulle eilen toi kotipuolesta.
Rakkaus matto <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti