20131220

"A bird doesn't sing because it has an answer, it sings because it has a song" -Lou Holtz

Vihdoinkin erittäin kiireinen alkutalvi alkaa olla pulkassa, ja saan vihdoinkin levähtää.
Kurssitöitä on ollut niin paljon, että olisi riittänyt muille asti jakaa..
Voi olla, että tännekin jaan muutaman kuvan tekstiilimallistostani.
En ole koskaan ollut näin väsynyt, vaikka syksyn deadlinet eivät ole stressiä tuottaneetkaan.
Toivottavasti muutaman viikon joululoman aikana saa koottua itsensä taas jälleen kuntoon, että pystyy aloittamaan ensivuoden pirteänä.

Jokatapauksessa sohvapöytäni myötä kylmät lattiat ovat tuntuneet entistä kylmemmiltä, kun olen istunut matolla datailemassa.
Tarvitsin siis jotain pehmeää ja lämmintä itseni ja lattian väliin, ja koska matto ei ole tarpeeksi keksin hommata lattiatyynyt.
Koskaan ei saisi hankkia mitään, kun heti tulee tarve jollekin toiselle asialle.

70x70 cm kokoisien höyhentyynyjen tyynyjen kangas on tilattu Oulun Decoran kautta Sandersonilta, ompelsta huolehti puolestaan rakas äitini.
Voi kuinka rakastuin kerta heitolla tähän suloiseen lintukuosiin!!  
Askel kerrallaan valkoisesta kämpästäni on alkanut tulemaan enemmän valko-musta-ruskea-turkoosi..
_DSC0020 _DSC0021

20131129

Pala taivasta

Taas on koittanut se paras aika vuodesta.
Aika, kun sanomattoman säännön vuoksi "joudun" ostamaan kasan palasaippuoita.
Niin yksinkertainen asia, mutta silti niin nautinnollinen, ja varsinkin meidän perheessämme nämä ovat joulun parhain sekä odotetuin lahja!
Aikaisempina vuosina saippuani ovat tullee Lushista, mutta tällä kertaa halusin kokeilla jotain uutta.
Näimpä eksyin Rocky Top Soap Shopin ihmeelliseen maailmaan ja lisäsin ostoskärryyni 6 palaa saippuaa ja 2 palaa palashampoota.
_DSC0041_DSC0014
Nämä hajusteettomat, käsintehdyt saippuapalaset ovat melko suurehkoja, noin 140 gramman kokoisia möhkäleitä,
joten odotan näiden kestävän useita kuukausia (jopa viisikin kuukautta, mutta vähintään 4).
Varsinkin shampoossa tämä koko on tunnostanut olevan pienoinen ongelma, mutta onneksi on puukko,
jolla saa puolitettua palasen pienemmäksi.
Suurehkosta koosta huolimatta, nämä värikkäät kultakimpaleet luovat kylvystä ehdottomasti päivän parhaimman ja odotetuimman hetken!
_DSC0017
_DSC0016_DSC0004
_DSC0028_DSC0056_2

20131125

Norja vuosimallia 2008

Kiireitä, kiireitä.
Paljon on ollut kiireitä! 
Päivän tunnit eivät tunnu riittävän, kun tehtävää on niin paljon.
Jaksamisessa selvästikin alkaa kymmenen tuntiset päivät jo tuntumaan, mutta pakko on vain jaksaa vielä muutama viikko.
Eilen kuitenkin pidin hieman löyhemmän illan ja seikkailin vanhalla ulkoisella kovalevylläni valokuvia etsien.
Matka oli erittäin onnistunut, sillä löysin viisi vuotta vanhoja kuvia Norjan luokkaretkestämme, joita en ollut edes muokannut!!
Lohdutukseksi pitkästä hiljaiselosta jaan teidän kanssanne saaliini:

Norja2Norja3
Norja1Norja5Norja6
Norja7

20131030

Olohuonepäivitys

Minulla on ollut jo pitkään tarve kunnolliselle torkkupeitolle ja lampaantaljan korvikkeelle sohvalleni.
Vihdoin ja viimein etsintä on ohi, kun äitini meni vahingossa vanuttamaan ja kutistamaan omatekemäni torkkupeiton.
Toimii!
Enää ei lähde pieniä nukkapalloja, jotka tukkivat joka nurkan.
Ihana tekoturkis-torkkupeitto ja -tyyny löytyivät Kodin1:stä.
Tällaiselle "teurastajalle" (kuten ystäväni minua kutsuvat toisinaan) tämä parivaljakko on täydellinen.
Rakkautta ensi silmäyksellä!
Samaiselta reissulta löytyi myös lyhty, mikä antaa minulle hyvän syyn lähtä ostamaan isoja kynttilöitä,
joita en sattuneista syistä ole koskaan omistanut.
Uusivanha pöytä on puolestaan ukkini veljen peruja, vanhoista taloista löytyy kaikkea hyödyllistä ja hienoa.
_DSC0002_DSC0005
_DSC0007_DSC0020
_DSC0028

P.S. Käykäähän äänestämässä Valpuria TÄÄLLÄ!!

20131026

Traditional Love


Kuvat: Houzz

Inspiraation lähde on hieman kokenut muutoksen, kun moderni on vaihtunut perinteisempään siluettiin.
Niin kaunista ja silmiä hivelevää!

20131019

Kun luonto pukeutuu valkoiseen

Lempiaikani vuodesta on viimein saapunut, nimittäin alkutalvi! 
Aina, kun maa saa valkoisen verhon päälleen, tuntuu maailma olevan mahdollisuuksia täynnä.
Vaikka kammoan pimeää, ei mikään kuitenkaan voita sitä tunnetta, kun saa sytyttää kynttilöitä ympäri kämppää 
ja vain nauttia siitä ihanasta tunnelmasta teen ja lämpöisen villapaidan parissa.
Tervetuloa talvi!
_DSC0023
_DSC0205_DSC0142
_DSC0017
_DSC0179

20131015

Huonon päivän pitsapohja


_DSC0009
Tänään oli taas yksi niistä päivistä jolloin mikään ei tuntunut onnistuvan ja mikäänhän ei todellakaan onnistunut.
Nälissäni ja pitsanhimoissani täytyi kuitenkin keksiä jotain, millä voisin saada päiväni hieman paremmaksi.
Jääkaapissa minulta ei kuitenkaan löytynyt mitään perus juttuja, joita yleensä heitän pitsan päälle, mutta täytyi soveltaa ja täytyy sanoa, 
että en ole eläissäni syönyt parempaa pitsaa! 

Sekoita siis vain kuivat ainekset keskenään ja kaada nesteet sekaan.
Sekoita sitten taikina tasaiseksi ja kauli alustan päällä uunipellin kokoiseksi.
Täytä pitsa sitten omien halujesi mukaan ja paista uunissa X ajan 225°. 
Olin jo epätoivossa luovuttamassa tämänkin suhteen, sillä epäilin nesteen määrän olevan aivan liian vähän, 
mutta onnekseni ja päinvastoin kaikkia epäilyksiäni tämä onnistuikin. 
Itse täytin pitsan ketsupilla, juustolla, tomaatilla, sipulilla ja hunajamarinoiduilla broilerin fileesuikaleilla.

20131013

Tähtisade seinällä

Living Room #3
Living Room #2
Living Room #2
Syksyn ensimmäiset jouluvibat saatu.
Sen kunniaksi täytyi kaivaa jouluvalot komerosta ja ripustaa ne paikalleen luomaan hieman tunnelmaa syksyisen pimeisiin iltoihin.
Nyt vain odotellaan sitä ensilunta ja valkoisia kinoksia!

20131012

Love begins at home

En ole tainnut täällä vielä mainostaa Tumblr-blogiani, johon postailen itseäni inspiroivia sisustuksia.
Blogiin tääset tästä.
Samainen linkki löytyy myös sivun alareunasta.
Feel free to watch!

20131011

"Hair style is the final tip-off whether or not a woman really knows herself." ~Hubert de Givenchy

Olen viimeinkin peitonnut kamalat lapsuudentraumani kampaamojen suhteen, kun astelin alkuviikosta kampaamoon tarkoituksenani leikata polkkatukan.
Olen aina manannut, etten tule koskaan leikkaamaan lyhyiksi hiuksiani (Ja tämähän on lyhyt itselleni ainakin), mutta miten sitten kävikään..
Never say never! 
Hiuksista lähti yli 10 senttiä pituutta, ja syksyn aikana olen menettänyt jopa 25 senttiä hiusta!
Ei uskoisi mutta kun ylikasvanut "takatukka" kiitos omien hiustenleikkuutaitojeni.
Viiden ja puolen vuoden kampaamotauon jälkeen oli mukavaa istahtaan kampaamon tuoliin ja vain nauttia siitä, kun joku ahertaa selkäni takana.
Seuraavaa kertaa jo odotellessa! 
_DSC0036 _DSC0015_DSC0024

20131010

"Growing old is mandatory; growing up is optional." -Chili Davis

Eilen oli viimeinkin se päivä kun siirryin toiselle ikävuosikymmenelle.
Jeejee, 20 tuli siis täyteen!
Sen kunniaksi kahviteltiin ja herkuteltiin suklaakuningatar-kääretortulla parin kaverin kanssa.
Materialismi-inhoni takia olin toivomatta yhtään mitään erikoista,
 ja niimpä päivän saldoksi jäi suklaata, suklaata, suklaata ja suklaata sekä lähetin tuoma ruusun ja suklaarasia :3
Okei myönnetään, salainen materialismirakkauteni sai syntymäpäivälahjan ennakkoon porukoilta puhelimen muodossa ja itseltäni uuden MacBook Airin muodossa, mutta kun tarve.
Ja voi kun sain maailman ihanimman kortin, kuolen niin tästä suloudesta!!
En tajua miksi tuo yllä oleva kuva on aina nuin tumma vaikka kuinka yritän vaalentaa sitä. 
Tässä nyt mättää jokin... 
Hei kertokaa jos jollain muulla on samantapaisia ongelmia tai tiedätte mikä tuo juttu on miksi bloggeri vääristää nuin tuota valotusta!

20131001

Pala Malawijärveä olohuoneessa

Pari, kolme viikkoa sitten sain viimeinkin aseteltua pitkään autossani matkustaneen 200 litraisen akvaarion olohuoneeseeni. 
Viimeiset kaksi viikkoa olen puolestani kypsytellyt vettä ja täyttänyt akvaariota useillakymmenillä kivillä, 
kunnes viikonloppuna sain heitettyä sekaan myös sinikeltamalawinahvenia!
Innostus akvaarioista minulla on lähtenyt kotoa, kun seitsemän vuotta sitten hankimme ensimmäisen altaamme. 
Äitini on aina ollut innokas akvaarioton akvaristi, mutta sattuipa kerran sopivasti, kun koulussamme jaettiin miekkapyrstönpoikasia 
ja minähän tietenkin raahasin pari yksilöä pilttipurkissa kotiin. 
Kotiin tultuani tajusimme äitini kanssa, että meillä ei ole mitään mihin ne pistää saatika millä ruokkia! 
Niinpä hyppäsimme ykskaks autoon ja ajoimme lähimpään eläinkauppaan ostamaan ensimmäistä 100 litraista allastamme. 
Tälle tielle päästyämme altaitaita on vain lisääntynyt ja kokokin kasvanut huimasti. 
Parhaillaan on ollut 5 allasta käytössä, joista suurin tänäkin päivänä kaloja sisällään pitävä ~650 litrainen allas.
Sivustaseuraajana olen kuitenkin seitsemän vuoden aikana ehtinyt kyllästyä normaaleihin seura-altaisiin, mutta merivesiakvaariot ovat lähellä sydäntäni. 
Sattuneista, aivan liian useista syistä en sellaista tällä hetkellä pysty laittamaan.
Onneksi on muitakin kalayksilöitä, jotka viihtyvät erilaisessa ympäristössä perus makeanvedenkaloihin verrattuna. 
Malawiakvaarion korallimainen fiilis on kuitenkin tarpeeksi lähellä unelmieni akvaariota eikä kaloissakaan valittamista: 
ihanat värit ja erittäin hyviä kerjäämään ruokaa. 

20130926

Home: Bedroom

Viimeinkin viimeinen sisustuspostaus nykyisestä kämpästä!
Eihän tässä olla kuin päälle vuosi asuttu, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Syy miksi tämä on pitkittynyt ja pitkittynyt ja pitkittynyt on se, että kesti kauan aikaan saada edes jonkinmoista selkoa tähän huoneeseen:
pitkään tuolla oli vain sänky ja pöytä.
Kun tavaroita alkoi kertyä, odottelin tuolia uudelleenverhoilusta. 
Nyt kyseinen tuoli majailee olohuoneessa.
Sitten odotin erästä pientä pöytää, mutta se jäi sittenkin lapsuudenkotiini.
Nyt kuitenkin kyllästyin ainaiseen odotteluun, sillä koskaan mikään huone ei ole täysin valmis vaan uudistuksia tapahtuu kokoajan!
Mitään suuria intressejä tähän tilaan ei siis ole ollut, koska tuolla en tosiaan muuten aikaani vietä kuin yöllä nukkuen.
Tästä johtuen sänky on vaihtanut paikkaansa ainakin neljä kertaa..
Tässä kuitenkin muutama kuva tämän hetkisestä tilanteesta: