20130926

Home: Bedroom

Viimeinkin viimeinen sisustuspostaus nykyisestä kämpästä!
Eihän tässä olla kuin päälle vuosi asuttu, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Syy miksi tämä on pitkittynyt ja pitkittynyt ja pitkittynyt on se, että kesti kauan aikaan saada edes jonkinmoista selkoa tähän huoneeseen:
pitkään tuolla oli vain sänky ja pöytä.
Kun tavaroita alkoi kertyä, odottelin tuolia uudelleenverhoilusta. 
Nyt kyseinen tuoli majailee olohuoneessa.
Sitten odotin erästä pientä pöytää, mutta se jäi sittenkin lapsuudenkotiini.
Nyt kuitenkin kyllästyin ainaiseen odotteluun, sillä koskaan mikään huone ei ole täysin valmis vaan uudistuksia tapahtuu kokoajan!
Mitään suuria intressejä tähän tilaan ei siis ole ollut, koska tuolla en tosiaan muuten aikaani vietä kuin yöllä nukkuen.
Tästä johtuen sänky on vaihtanut paikkaansa ainakin neljä kertaa..
Tässä kuitenkin muutama kuva tämän hetkisestä tilanteesta:



20130925

“Autumn is a second spring when every leaf is a flower.” ― Albert Camus

Niin se syysflunssa iski tännekin nenään, vaikka ehdin juuri toivoa siitä säästymiseltä.
Flunssaa uhmaten kävin kuitenkin hytisemässä hyytävässä syysviimassa viimeisiä syyspäiviä ikuistaen.
En tiedä oliko hyvä vai huono idea, mutta keuhkokuumetta ei ainakaan vielä ole, joten laskemme retken siis hyväksi.
Spoiler alert!! Kyllä Etelä, talvi on nurkan takana!!! 
Onneksi kerrospukeutuminen, huivit ja kahvi on olemassa, sekä aaah niin ihana kahvimaito <3. 
Viimeiset kaksi päivää on tullut lämmiteltyä näiden ja hunajateen energialla.
Unohtamatta tietenkään flunssapäivien suurimpia helpottajia: lyhyitä luentopäiviä ja useita mukavia ja vähemmän innostavia kurssitehtäviä.
Kyllä nyt innostaa neuloa!


20130914

"A drawing is simply a line going for a walk." -Paul Klee

Olin jo aivan ehtinyt unohtaa kuinka ihanaa on levittää lyijykynät, tussit ja akvarellit pöydälle, ja antaa ajatusten vain virrata paperille:
päätöntä kuvioiden kokeilua ja yhdistämistä toisiin väreihin sekä muotoihin kaijuttimien toistaessa lempimusiikkini melodioita.
Lyijyn kosketellessa paperin pintaa, voin viimein unohtaa kaikki kiireet ja tehtävät ja pystyä viimein rentoutumaan.

20130909

Maukas huomen

 Aamu on ihana aloittaa makoisalla aamiaisella, mihin luonnonjugurtti, mustikkahillo ja kotitekoinen mysli sopivat täydellisesti.
Valitettavasti onnistuneet aamut eivät kuitenkaan takaa hyvää loppupäivää..
Tämän helpon ja nopean myslin tekee vaikka edellisenä iltana:
 sekoita vain kuivat aineksen keskenään ja lisää hunaja ja öljy
Kun seos on sekoittunut hyvin, kaada se leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda 175° uunissa noin 15 min.
Paahtamisen aikana kannattaa sekoittaa kerran, jotta lopputulos olisi tasainen.


20130908

Tukkapäivitystä

Vihdoinkin se tapahtui!
Nimittäin ylivoimaisen kynnyksen ylittäminen, kun uskaltauduin viimeinkin värjäämään hailakankupariset 
hiukseni kirkkaammalla värillä! 
Viimeisen vuoden ajan olen palloillut ajatuksen kanssa, mutta en ole koskaan uskalatanut lähteä kaupasta kunnollisen 
punaoranssin värin kanssa kotiin, vaan olen aina turvautunut siihen ei-niin-oranssiin -sävyyn.
Onneksi monen kuukauden kestänyt henkinen preppaus tuotti viimeinkin tulosta.
Värinä käytin siis Garnier Nutrisse Creamin sävyä 7.40 Copper Passion.
Peiliin katsoessa en voi vieläkään uskoa, että väri on nuin oranssi, vaan ajattelen aina valaistuken 
olevan pielessä tai silmäni vääristävät sävyn.
Kai minun vain pitää alkaa uskomaan näkemääni, sillä kaikissa ottamissani kuvissa toistuu tuo sama
kuparin sävy..


20130905

"Tick Tock." -Clock

Kuinka voikaan olla näin väsynyt vasta kolmen luentopäivän jälkeen?!? 
Onneksi aamujani on kuitenkin helpottamassa uusi-vanha kelloni, jonka löysin viikko takaperin mummolani varastosta.
Oli erittäin outoa totutella kellon tikitykseen, sillä en ole kuullut vuoteen minkäänlaista kellon ääntä. 
Miten jostian voikaan lähtä niin mieletön mökä! 
Erityistä ylpeydenaihetta lisää myös vanhan, mustan Lival-seinävalaisimelleni löytämä kumppani.
Samaisen varaston seinältä löytyi nimittäin myös valkoinen yksilö!
Alunperin nämä kuuluivat edesmenneen ukkini edesmenneemmälle veljelle, joten olin enemmän kuin mielissäni, 
että sain kaapattua nämä  mukaani.