20140412

DIY: Lasinaluset

Olen jo jonkin aikaa haaveillut lasinalusten perään. Pöytäni maali on luokkaa "kaikki lämmin tarttuu kiinni", joten oli pakko kehitellä jotain järkevää ratkaisua kahvikuppini alle. Vihdoinkin ikuinen pelko ympyrästä maalipinnalla on voitettu. 

Ajatuksena on ollut alusta lähtien, että teen lasinaluset itse. Ainakin kuukauden verran olen tätä ideaa kypsytellyt, ja mielessä on ollut kuvion maalaamista sabluunalla puupintaan. Jokin kuitenkin maalaamisessa arvelutti. Ehkä jäljen mahdollinen epäonnistuminen ja erittäin työläs korjaus tai maalin saannin odottaminen. Onneksi sain maalidilemmani ratkaistua mustalla kontaktimuovilla, jonka olin jokin aika sitten hankkinut tekemääni kannettavan Ron Swanson -tarraan. Piirsin aluksi kontaktimuovin nurjalle puolelle haluamani muodon, minkä jälkeen leikkasin ne irti ja liimasin puulle. Ennen leikkaamista on hyvä muistaa tarkistaa, että malli on varmasti piirretty nurinpäin, sillä liimatessa kuva peilaantuu. Helppoa ja nopeaa! Boonuksena tarrat saa otettua puusta pois ilman jälkiä, joten alusiin voi tehdä yhä uudelleen ja uudelleen uusia kuvioita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti